Liikkeellä oltiin kahdeksalta aamulla. Asiaa ei suinkaan lähestytty millään oksasaksille vaan apuna olivat astetta järeämmät pelit. Puut menivät kirjaimellisesti poikki ja pinoon. Rungot liikkuivat pitkin pihaa traktorilla ja moottorisahat pätkivät ne näppärästi palasiksi. Pihatalkoot saivat aivan uuden standardin.
Olen asunut ikäni rivitalossa ja talkoilu on tuttua. Osassa taloyhtiöitä talkoohenkeä on löytynyt ja yhdessä tekeminen on ollut mukavaa. Useammin talkoot ovat kuitenkin olleet niiden muutaman aktiivisen talouden harteilla, jotka olisivat hommat muutoinkin tehneet. En tiedä kuinka mukana olleet osallistumisaktiivisuuden kokivat, mutta lasten kanssa paikalla pyörähtäneenä meno näytti omaan silmään huikealta yhteistyöltä yhteisen hyvän eteen.
Niin kulunut kuin yhteisöllisyys sanana onkin, en keksinyt parempaa termiä kuvaamaan kylän ilmapiiriä. Sen olen huomannut myös tänään, ensimmäisen blogitekstin julkaisun jälkeisenä päivänä.
Olen saanut häkellyttävän määrän palautetta. Tykkäyksiä, kommentteja ja henkilökohtaisia viestejä. Eräs pitkä viesti täysin vieraalta ihmiseltä, joka koki tekstin yhteydenoton arvoiseksi, sai aikaan jopa liikutusta. Olen ollut täysin häkeltynyt kannustuksesta ja kiitoksista kirjoittamistani kohtaan. Pelkästään tämän yhden päivän aikan blogisivua on katsottu yhteensä 361 kertaa. Vau!
Kiitos!
Tuo luku on melkein yhtä paljon kuin vuodessa on päiviä. Vaikka yhteisöllisyys on tunnetta ja ilmapiiriä, antaa tuo luku tueksi myös kovaa numeerista faktaa. Täällä tehdään, koetaan ja eletään yhdessä. Eikä meinata.
Yhteisiä hetkiä saadaan varmasti lisää Vahalahden koulun 120-vuotisjuhlissa perjantaina. Niiden valmisteluista oli Aamulehdessä kiva juttu videoineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti