Vahalahden koulu vietti perjantaina 120-vuotis juhliaan.
Kaikki kyläläiset oli kutsuttu mukaan. Niinpä meidänkin perhe meni
kiinnostuneena paikalle. Harvemmin sitä juhliin pääsee ihan kodin tuntumaan
viereiselle tontille.
Juhlat jäivät kuitenkin meidän perheeltä valitettavan
lyhyeen, sillä jo ennen sisätiloihin astumista vanhempi lapsista totesi
olevansa huonovointinen. Isä ja tytär hipsivät takaisin kotiin, minä jäin
nuoremman kanssa kahvittelemaan. Kaksivuotiaan keskittymiskyky ei
perjantai-iltana enää kuitenkaan riittänyt kovin juhlaviin käytöstapoihin.
Ymmärtäähän sen. Väenpaljous laittaa väkisinkin vähän ujostuttamaan ja
harmitti, kun koulun eteisestä ei saanut ottaa palloja ja rumpujen soitonkin
äiti kielsi. Kun makaronina sylissäni valuvan nuoren miehen vastaukset kaikki
kysymyksiin olivat lähtökohtaisesti ja tarmokkaasti ”EI”, totesin juhlien
olevan meidän osalta juhlittu.
Ilma oli perjantaina märkä, sateinen ja pimeä. Siitä
huolimatta tunnelma oli iloisen valoisa ja juhlallinen. Vaikka olin itse
paikalla vain hetken, ei tärkein tunnelmatekijä jäänyt huomaamatta:
120-vuotiaan koulun arvostus näkyi ja kuului. Järjestelyihin oli nähty paljon
vaivaa ja oppilaat olivat valmistautuneet esityksiin huolella. Ulkona uljaasti
ja sadetta uhmaten palavat jätkänkynttilät konkretisoivat sen palon, jolla
kyläkouluun suhtaudutaan. Se ei ole vain rakennus, jossa lapset saavat
opetusta.
Mieleeni jäi erityisesti eräs nuorimies, joka oli selkeästi
koulun entinen oppilas. Ohittaessamme hänet, hän esitteli samanikäiselle
tytölle paikkoja kertoen, mitä missäkin oli silloin, kun hän kävi koulua
Vahalahden kyläkoulussa. Ilmeessä ja äänessä oli ylpeyttä ja nostalgiaa, joka
sai minut hymyilemään. Hymyilin puoliksi sisäänpäin, sillä en halunnut tuoda
julki kuunnelleeni ja tarkkailleeni nuorten keskustelua. Minusta oli kuitenkin
merkille pantavaa, että jo selkeästi useita vuosia sitten alakoulunsa
lopettanut poika huokui lämpöä ja iloa jakaessaan koulumuistojaan.
Olen itse käynyt kouluni isoissa kouluissa. Ala-asteellamme
oli reippaat 400 oppilasta ja yläasteen oppilasmäärä kipusi yli kuudensadan.
Vahalahden kyläkoulusta tekemieni havaintojen taustalla ei siis ole
romantisoitu nostalgiamatka omiin kouluvuosiin. Oman taustani huomioiden osaan
kuitenkin arvioida niitä erityispiirteitä, joita kyläkoulu voi tarjota ja
joihin isoilla kouluilla ei ole mahdollisuutta. Minulle koulu on ollut aina
kiva paikka, opiskelu suhteellisen vaivatonta, kavereita on ollut paljon ja
kiusaamisyritykset ovat loppuneet kuin seinään. Osasin laittaa sitä
yrittäneille jauhot suuhun hyvin nopeasti. Kaikilla ei mennyt yhtä hyvin.
Nähtyäni kyläkoulun menoa nyt vuoden verran, ymmärrän
täydellisesti, miksi siitä on muodostunut koko kylän olemassa olon ydin. Vanhemmat
haluavat tietää, että lapsi viettää päivänsä turvallisessa ympäristössä, jonne
pääsee helposti. Koulu edustaa jatkuvuutta, eteenpäin menemistä sekä
kunnioitusta luonnon- ja maanläheistä elämäntapaa kohtaan.
Koulun olemassa oloon kulminoituu siis paljon muutakin kuin
lakisääteistä oppimista. Se ylläpitää yhteisöllisyyttä sekä arvoperustaa, joka
täällä asuvien ihmisten elämässä vallitsee. Lisäksi koulu edustaa
yhteiskunnassa laajemminkin huomattavissa olevaa ilmiötä. Oravanpyörästä
hyppäämistä, downshiftausta, maadoittumista. Ei ole sattumaa, että jooga,
mindfulness tai meditaatio vetävät hyvinvointikeskusten tunnit täyteen
osallistujia. Life coachit opettavat ihmisiä säätelemään stressitasoa ja
etsimään vastapainoa työelämän kaiken energian imevälle kiireelle. Ihmiset ovat
unohtaneet, kuinka olla osa ympäristöä ja kuinka palautua arjen keskellä.
Lähiruokabuumi on viime vuosina noussut aivan uudelle tasolle ja
sisäilmaongelmat huolestuttavat syystäkin. Listaa yrityksistä etsiä uutta
yhteyttä luontoon ja puhtaaseen ympäristöön voisi jatkaa loputtomiin. Kyläkoulut
edustavat sitä vastavoimaa, joka tällä hetkellä yhteiskunnassamme jyllää
kaikilla osa-alueilla ihmisen tuottavuuskoneeksi muuttamista vastaan. Työpaikat
eivät ole koskaan satsanneet työntekijöiden hyvinvointiin niin paljon kuin nyt,
ja siitä on tullut työmarkkinoilla myös kilpailuvaltti. Väistämättä herää
ajatus siitä, millainen kilpailuvaltti kyläkoulut voisivat kunnille olla sen
sijaan, että niistä yritetään etsiä olemattomia kustannussääntöjä.
Kyläkouluihin panostaminen ei tarkoita jäämistä
muinaishistoriaan. Päinvastoin, esimerkiksi uudessa opetussuunnitelmassa
korostetaan oppilaan omaa oivaltamista, ilmiöiden tunnistamista ja sitä kuinka
yksilölliset tavat oppia tulisi huomioida aiempaa paremmin. Pienissä ryhmissä
ja lähellä luontoa toteutus on helppoa. Sama pätee yhdysluokkiin. Mikä voisi
tarjota enemmän mahdollisuuksia tehdä omia oivalluksia, kuin esimerkin näyttäminen
tai saaminen muilta oppilailta tai suoraan ulko-ovelta aukeava metsikkö? Uskon
että tulevaisuudessa myös vanhemmat tulevat arvostamaan entistä enemmän
kouluja, jotka voivat tarjota oppilaille puhtaan sisäilman, terveellistä
lähiruokaa ja laadukasta opetusta ympäristössä, jossa oppilaiden omavalvonta
ehkäisee luontaisesti koulukiusaamista. Tällaisista asioista aikuisten
maailmassa ollaan jo nyt valmiita maksamaan paljon.
Koulun 120-vuotisjuhla oli ihana lämminhenkinen tilaisuus.
Se oli kuitenkin paljon muutakin kuin syntymäpäiväjuhla. Juhlaa alettiin
valmistella vähitellen heti kouluvuoden käynnistyttyä, kun vanhempaintoimikunnan
ja koulun opettajien kesken pohdittiin, miten juhlaa sopivimmin vietettäisiin.
Syyskuussa järjestetyssä vanhempainillassa asiaa pohdittiin tarkemmin. Järjestelyjä
varjosti kuitenkin tieto koulun kyseenalaisesta jatkosta. Alkusyksyllä oli selvinnyt,
että Nokian koulunverkkouudistus asetti kyläkoulun toiminnan jatkumisen kyseenalaiseksi.
Syyslomaviikon jälkeinen viikko (43) oli koululla uuden opetussuunnitelman
mukanaan tuoma MOK-viikko (monialaisten opetusten kokonaisuusviikko), joka
pyhitettiin täysin juhlavalmisteluille. Tuolloin oppilaat tekivät koristeita,
ideoivat pienten oppilaiden esittämiä pienoisnäytelmiä ja harjoittelivat jo
viime vuonna itsenäisyyspäivän- ja joulujuhlassa esitettyä isompien näytelmää
vanhanajan koulumenosta räppiesityksiin. MOK-viikolla valinnaisen kuvaamataidon
oppilaat myös toteuttivat koulun aulatilaan seinämaalauksen. Teos tehtiin
juhlistamaan tätä vuotta, mutta oppilaiden ideat kuva-aiheista tekivät siitä
kunnianosoituksen koko ainutlaatuiselle maaseutukoululle.
Opettajien bändi tanssitutti juhlaväkeä alakoulun tilassa ja yläkoulun puolelta löytyi kattava valokuvanäyttely koulun historiasta. Museohuoneesta muodostui varsin tunteikas tarinoiden kohtaamispaikka ja siellä vieraat viihtyivät pitkään aikamatkustaen vuosien varrella muodostuneisiin muistoihin.
Juhliin oli lähetty virallisia kutsuja mm. Nokian koululautakunnan
edustajille ja sivistysjohdolle sekä paikallisille seuroille, vanhoille
opettajille ja henkilökunnalle. Vieraana olivat luonnollisesti myös oppilaat vanhempineen
sekä muut kyläläiset.
120-vuoden ikä on toki kunnioitettava, mutta erityisen upean juhlasta teki myös sen
ajoitus. Vanhempaintoimikunta oli koko syksyn tehnyt aivan järjellä
ymmärtämättömän määrän työtä tuodakseen esiin faktat ja selvittäessään
päättäjille epäjohdonmukaisuuksia kouluverkkoselvityksessä. Kun juhla ajoittui nyt
hetkeen, jolloin sivistystoimi ja koululautakunta näyttävät päätyvän
säilyttämään koulutoiminnan myös näillä pienillä kouluilla , tuntui juhla myös juhlalta tälle erävoitolle. Sen avulla
kylä sai osoittaa voimansa. Pienikin yksikkö pystyy järjestämään upean
tilaisuuden, vastaanottamaan mittavan vierasjoukon, virallisiakin vieraita. Pienenkin
koulun lapset pystyvät tekemään mahtavia esityksiä ja vähälukuinen talkooväki
voi halutessaan järjestää komean kestityksen. Toisaalta juuri pienessä koulussa
on myös mahdollista se, että jokainen koulun oppilas saa olla esiintymässä ja
antamassa oman panoksensa juhlaan.
Onnea Vahalahden 120-vuotias kyläkoulu! Kuten kypsään ikään päässeille, kokeneille, mutta skarpeille päivänsankareille on tapana sanoa, toivon sinulle menestystä, hyvää vointia ja pitkää ikää.
Tunnelmia ja esityksiä jaettiin juhlien jälkeen myös kyläs Facebook-ryhmässä. Jo aikaisemman postaukseni lopussa oli tämä linkki Nokian Uutisten verkkosivuille, jossa oli juttua koululaisten valmistautumisesta juhlaan.
Ja mikä olisikaan parempi päivä kirjoittaa kyläkoulusta kuin lasten oikeuksien päivä :)
VastaaPoista