keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Saman kylän poikii



 Eilen juhlittiin Suomen itsenäisyyspäivää. Se on tärkeä juhla, johon monilla perheillä liittyy perinteitä. Niin kauan kuin muistan, perheemme itsenäisyyspäivään on kuulunut olennaisena osana joulupiparien leipominen ja illalla tietenkin Linnan juhlien seuraaminen. Tänä vuonna poikkesimme perinteistä hieman ja piparit leivottiin jo viikonloppuna. Eilinen kului poikkeuksellisesti rakkaiden ystävien seurassa ulkoillen ja illalla kävimme Tampereella katsomassa ilotulituksen. 
 
Kotiin tultuamme avasin TV:n ja istahdin sohvalle arvioimaan Saulin ja Jennin vieraiden iltapukuloistoa. Mieleenpainuvin ja pysäyttävin kohta lähetyksessä oli kuitenkin 100-vuotiaan veteraanin, Tauno Hämäläisen haastattelu. Haastattelija kysyi vetreältä, viuluja harrastuksekseen rakentavalta mieheltä siitä, mistä suomalaisten sotilaiden vahvuus rintamalla löytyi, vaikka vastapuolella vaikutti olevan melkoinen ylivoima. Hämäläisen vastaus pysäytti. Hän totesi, että taustalla oli kansakoulu. 

Kun koulussa oli kasvettu yhteen, aikaa vietettiin yhdessä muutoinkin. Kun sota alkoi, rintamalla oltiin tuttujen saman kylän poikien ja tyttöjen kanssa. Hämäläinen kertoo, että kaikki ymmärsivät käyvän hyvin huonosti, jos nyt ei taisteltaisi. Nuoret ymmärsivät miten paljon oli menetettävää.

Toivon kaikesta sydämestäni, ettei Suomen ja suomalaisten tarvitse koskaan enää kokea sotaa. Toivoisin ettei kenenkään tässä maailmassa tarvitsisi. En kuitenkaan voinut olla tuntematta kevyttä liikutusta ja pientä pompahdusta sydämen kohdalla nöyrän veteraanin puhuessa kylän lasten ja nuorten yhteisöllisyyden merkityksestä vaikeista ajoista selviämiseen. Taistelutahto kumpuaa yhteisesti tärkeiden asioiden puolustamisesta. Olemme valmiita näkemään vaivaa sen eteen, mikä meille on merkityksellistä.

Vaihdoimme mieheni kanssa sanattoman katseen kuunnellessamme veteraani Hämäläisen sanoja. Emme voineet välttyä ajattelemasta tänä syksynä niin voimakkaasti esillä ollutta kyläkouluamme Vahalahdessa. Koulun säilyttämiselle on olemassa sekä taloudellisia, eettisiä että historiallisia perusteita, mutta vähintään yhtä painavia säilyttämistä puoltavia tekijöitä ovat arvoperusteiset argumentit. 



Kyläkoulu edustaa sellaista arvopohjaa, joka opettaa lapsille yhteisöllisyyttä, auttamista ja toisten huomioon ottamista ikään, kokoon, sukupuoleen tai sosiaaliseen asemaan katsomatta. Sitä mikä on tärkeää ja minkä eteen kannattaa nähdä vaivaa. Sitä minkä puolesta on jopa sodittu ja minkä voimalla on saavutettu maan itsenäisyys. Näen että kyläkoulun mahdollistamassa arjessa piilee vastavoima sille välinpitämättömyydelle, itsekeskeisyydelle ja näköalattomuudelle, joka tuntuu olevan vallalla oleva trendi. Vai mistä luulette johtuvan kampanjat, joissa mitataan ihmisten kykyä välittää; itkua tyhjistä lastenrattaista, kadulla makaava henkilö laskemassa kuinka moni pysähtyy tai mies puistonpenkillä seteleiden kanssa katsomassa, kuinka moni huomauttaa rahojen kohta lentävän taivaan tuuliin.

Kyläyhteisössä jokainen on tärkeä osa kokonaisuutta. Kun sen oppii oman kokemuksen kautta jo lapsena, on opilla kauaskantoisia vaikutuksia.  

Olen taannoin kirjoittanut lasten omasta yhteisöstä kylällämme. Olen siis päässyt jo omakohtaisesti näkemään, millainen ilmiö kylän yhteishenki on. Uskon että se on yksi arvokkaimmista asioista, joita lapseni voivat oppia. Sitä oppia ei saa kirjoista eikä sitä saavuteta digitalisoimalla opetusohjelmaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti